Hoito-ohjeet

Panostamme paljon valmistamamme kalusteen laatuun ja toivomme, että se tarjoaa sinulle ja läheisillesi kauan sekä silmäniloa että miellyttäviä käyttökokemuksia.

Elämässä tapahtuu, ja jotkut käytön aikana syntyvät jäljet ovat väistämättömiä, mutta oikealla hoidolla Softrendin kalusteet pysyvät kauniina kauan.

Pehmeiden kalusteiden hoito-ohjeet

  • Käytä huonekalukankaiden hoidossa vain siihen tarkoitettuja puhdistusaineita ja hoitotapoja. Vältä valkaisevia puhdistusaineita, hankaamista ja runsasta vettä. Imuroi sohva säännöllisesti heikommalla imulla erityistä huonekalusuutinta käyttäen. Nahalle ja päällyskankaalle on ominaista osittainen venyminen, joten huonekaluun voi syntyä muutamia ryppyjä. Venyvyys riippuu kangastyypistä.
  • Pese päällyksiä kankaan hoito-ohjeiden mukaisesti. Pesun jälkeen on päällykset venytettävä ja asetettava sohvalle takaisin kosteina – siten ne kuivuvat takaisin oikeaan muotoonsa. Muussa tapauksessa ne voivat kutistua, eivätkä enää mahdu päälle.
  • Vuodesohvan sohvamekanismit on tarkoitettu käytettäväksi väliaikaisena vuoteena, ei pysyvänä. Koska avoimen vuodesohvan reunalla istuminen aiheuttaa mekanismin vääntymistä, ei avattu vuodesohva ole tarkoitettu istumiseen tai hyppimiseen. Myöskään tavallisten sohvien ja nojatuolien päällä ei saa hyppiä.
  • Höyhentyynyjä on pöyhittävä säännöllisesti kuohkeuden ja muodon palauttamiseksi. Suosittelemme istuintyynyjä pöyhiä kerran viikossa, selkätyynyjä kerran kuussa, ja kääntämään tyynyt silloin tällöin toisin päin. Parhaimman tuloksen saavuttamiseksi ota tyynynpäällys pois pöyhimisen ajaksi. Kevyesti rento muoto on höyhentyynyjen luonnollinen ominaisuus, ei vika. Molemminpuolisesti käytettävät sohvatyynyt voisi välillä kääntää toisin päin – siten tyyny säilyttää kauniin muotonsa. Koska istuessa tyynynpäällys kiertyy ajan mittaan eteenpäin, tyynyä käännettäessä päällys siirtyy takaisin oikeaan suuntaan. Tyynyn kääntäminen auttaa myös vähentämään lempipaikassa istumisesta syntyviä täytemateriaalin painaumia. Varoitus allergikoille: mikrokuitutyyny saattaa sisältää pienen määrän höyheniä!
  • Suosittelemme voitelemaan vuodesohvien ja sänkyjen metallimekanismit 1–2 kertaa vuodessa voiteluöljyllä.
  • Säilytä huonekaluja normaalissa huoneenlämmössä. Kosteus ja kylmä voivat vahingoittaa tuotetta. Älä aseta huonekalua 30 cm lähemmäksi patteria, ja suojaa se vahvalta auringonpaisteelta. Nahkapäällyste voi kuivua, haurastua, kovettua ja murentua lämmönlähteen vieressä.
  • Suosittelemme huonekaluja liikuteltavan nostamalla. Raahaamalla voivat huonekalun jalat vioittua ja vahingoittaa lattiaa. Nosta rungon alapuolelta tukien.
  • Älä käytä synteettisiä huopia tai istuinpäällyksiä – ne vahingoittavat sohvan kangasta ja voivat aiheuttaa nukkaa.

AquaClean-kankaiden hoito-ohjeet

AquaClean on huonekalukangas, josta on helppo ja nopea poistaa tahrat pelkällä vedellä. Kankaat ovat myös äärimmäisen kulumista ja tahraantumista kestäviä. Koska AquaClean-kankaan kuituja ympäröi erityinen molekyylikerros, ei lika pääse kankaan kuituihin, ja tahrat on helppo poistaa vedellä.

Safe Front -käsittely torjuu bakteereja, pölypunkkeja ja sienen osasia, eikä anna niiden lisääntyä kankaassa. Antibakteerinen ominaisuus säilyy jopa silloin, kun kangas pestään pesukoneessa. Käsittely on ekologista ja vahingotonta.

Helppo kolmivaiheinen vesipuhdistus

AquaClean-tekniikalla voidaan puhdistaa lähes kaikki tahrat, kuten viini-, kahvi-, ruoka- ja tussitahrat pelkällä vedellä saippuaa ja puhdistusaineita käyttämättä.

1. Poista kaikki kankaalla oleva irtolika.

2. Kaada kankaalle vettä suoraan pullosta tai käytä siihen kosteaa pyyhettä.

3. Paina tahraa ja hiero varovasti pyöreillä liikkeillä. Ellei tahra poistu täysin, toista toimenpidettä niin kauan kuin on tarpeen.

Pesuohjeet

Tavallisessa sohvan hoidossa pesu ei ole tarpeellista. Suurien tahrojen osalta toimi seuraavasti:

  • Voi pestä pesukoneessa hienopesuohjelmalla (maks. 30 C)
  • Älä liota
  • Älä käytä valkaisuainetta
  • Rumpukuivaus kielletty
  • Älä kuivata auringossa
  • Älä väännä tai kierrä
  • Älä silitä
  • Voi käyttää myös kemiallista puhdistusta

Puukalusteiden hoito-ohjeet

Massiivipuun ominaisuudet

Puu on ainutlaatuinen ja arvokas sekä kaunis toistumattoman luonnollisen kuvionsa ansiosta. Arvostamme massiivipuun kaunista luonnollisuutta ja otamme sen ominaisuudet huomioon jo tuotteen suunnittelu- ja valmistusprosessissa. Ensimmäinen puutaiteilija on itse luonto, joka antaa puulle lämpimän ja elävän ulkomuodon lisäten oksankohtia ja muita mielenkiintoisia yksityiskohtia. Sen vuoksi emme voi taata, että kaikkien massiivipuutuotteiden värisävy ja kuvio ovat aina samanlaiset.

Hyvä muistaa

  • Puu elää – se kutistuu kuivassa paikassa ja turpoaa kosteimmissa paikoissa sekä reagoi lämpötilaan ja valoon.
  • Puiset pinnat (myös lakalla, öljyllä tai maalilla käsitellyt) ovat herkkiä kuumille astioille ja naarmuille.
  • Kuivaa puupinnalle kaatuneet nesteet välittömästi ja poista epäpuhtaudet heti, koska puu on herkkä nesteille.
  • Puhdista puupinnat hellävaraisesti kuivalla tai kostealla liinalla.
  • Älä raahaa huonekaluja, koska se heikentää liitoksia.
  • Puukalusteet eivät kestä suuria lämpötilan vaihteluita. Jos olet ostanut kalusteen talvella, älä aseta sitä patterin lähelle, vaan anna sen pikkuhiljaa lämmetä huoneen lämpötilaan.
  • Puukalusteita ei saa säilyttää eikä käyttää ulkona. Niitä ei saa myöskään säilyttää kylmässä tai kosteassa tilassa, esimerkiksi lämmittämättömässä kesämökissä.

Suosituksia

  • Päivittäiseen puhdistamiseen (sekä öljytyille että lakatuille pinnoille) sopii Osmo Sprayn puhdistusaine 8026 (lue käyttöohjeet ennen käyttöä).
  • Massiivipuiden öljytyt pinnat, joita käytetään aktiivisesti (esim. ruokapöydät), tarvitsevat säännöllistä raikastamista. Puukalusteiden ominaisuuksien ja ulkonäön säilyttämiseksi on hyvä raikastaa viimeistelyä pari kertaa vuodessa. Pinnan raikastamiseen suosittelemme Osmo Polyx® Original -öljyvahaa (sävy 3032 silkkimatta). Samalla tuotteella voit helposti korjata myös pienempiä vaurioita (lue käyttöohjeet ennen käyttöä).

Tiimimme huoltaa mielellään Softrend-tuotteita myös silloin, kun ne ovat jo omiasi. Kun tunnet, että sinun Softrendin tuotteesi tarvitsee mestariemme huoltoa tai päällyksen vaihdon, ota meihin rohkeasti yhteyttä!