Miten nykyaikainen toimisto sisustetaan? - Softrend - Finland

Miten nykyaikainen toimisto sisustetaan?

Muuttuneet työmuodot tarvitsevat mahdollisuuden eristäytymiseen ja syventymiseen, yhteistyöhön ja uusien ideoiden kehittämiseen sekä rentoutumiseen ja vapaampaan kommunikointiin. Miten luoda sellaisia työpaikkoja, joihin ihmiset haluavat tulla töihin eivätkä raskisi lähteä kotiin?

Pieni voi olla suuri!

Pitkän aikaa on toimistoissa pidetty sopivana laskea henkilöä kohtaan 15-20 m² toimistotilaa, mutta nykyään pidetään enimmäkseen riittävänä noin 10 m². Uudet työmuodot merkitsevät sitä, että papereita, ja siten myös kaappeja, hyllyjä ja laatikostoja on vähemmän. Tutkimusten mukaan noin kolmannes työntekijöistä on liikkuvia, eli suuri osa töistä tehdään kotitoimistoissa, asiakkaan luona ja joskus jopa lentokoneessa tai hotellissa. Se puolestaan on johtanut siihen, että läheskään kaikki perinteiset työpöydät tai kokoustilat eivät ole usein käytössä puoltakaan ajasta. Kun neliömetreiltään pienentynyt toimisto sisustetaan nerokkaasti, se saattaa tuntua jopa suuremmalta. Toimiston uudistaminen on suhteellisen kallis toimenpide, mutta se maksaa itsensä takaisin myöhemmin tilakustannuksissa ja ihmisten tuottavuudessa.

Kodikas toimisto

Työpaikan viihtyisä ilmapiiri auttaa sitoutumaan ja saa ihmiset tekemään töitä mielellään. Perinteisessä mielessä kiinteän työpisteen sijasta tärkeämpiä seikkoja ovat nopea kommunikaatio ja työtä helpottavat tekniset ratkaisut. Toimistossa oleskeltaessa on tärkeää, että tila olisi toimiva. Yleensä se merkitsee sitä, että nykyaikainen toimisto on avoin ja siellä on erikokoisia kokoustiloja sekä muutama viihtyisä oleskelualue pehmeine kalusteineen, mikä jo itsessään kutsuu kokoontumaan. Siellä on myös muutama rauhallinen paikka syventymiseen tai puhelimessa puhumiseen sekä työpöydät, jotka ovat muutettavissa käytettäviksi juuri niille, jotka niitä sillä hetkellä tarvitsevat. Kodin tapaan voisi työpaikoilla olla erilaisia ryppäitä yhdessä olemiseen, eristäytymiseen, taukoihin ja ruokailuun. Lämpimämpi materiaalin ja värin valinta lisää toimiston kodikkuutta vieläkin enemmän.

Liikuteltavat kalusteet

Koska työntekopaikka ei ole työpäivän aikana rajoitettu pelkästään pöydän takana istumiseen, on suurien toimistotuolien sijaan mukaan tulleet rahit, nojatuolit ja muut mukavat istumispaikat. Edellä viitattu neliömetrien väheneminen lisää selvästi kaikenlaisten helposti liikuteltavien kalusteiden merkitystä. Niinpä toimistopöytien lisäksi tai sijalle ovat tulleet juuri sohvien ja nojatuolien rinnalle sopivat pienet ja kevyet sivupöydät tietokoneella työskentelyä varten. Laatikostojen ja hyllyjen sijasta voi tällaisen kalusteen sisällä tai sivussa olla jokin kätevä säilytystila tai tasku.

Akustiikkatuotteet

Avoimuuden ja mukavuuden ohella on toimistossa kuitenkin olennaista, että työhön olisi mahdollista syventyä ja tehdä sitä tavoitteellisesti. Melutason säätelemisessä tulevat apuun akustiikkatuotteet. Tässä yhteydessä emme puhu pelkästään seinä- ja lattiapäällysteistä. Sermit ja väliseinät, korkeaselkänojaiset sohvat ja nojatuolit tai jopa vaimennetut kabinetit ovat toimistoissa yhä yleisempiä. Liikuteltavat ääntä vaimentavat väliseinät saattavat saada aikaan ihmeitä pienemmässä toimistossa ja tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden eristäytyä hiljaisuuteen tai luoda PopUp-toimistotila.

 

More Articles this way